Kiinnostava on tarkastella, millaisia fontteja ihminen valitsee tehdessään julkaisua tai ylipäätään kirjoittaessaan tekstiä. Voiko siitä päätellä jotain? Millainen henkilö on mieltynyt maskuliiniseen sveitsiläiseen groteskiin kuten Helveticaan? Entä hän, joka valitsee aina perinteisen päätteellisen kirjaintyypin Times New Romanin virkamiestaustansa vuoksi? Fontin valintaan vaikuttaa usein julkaisijan oma mieltymys tiettyyn typografiaan, mutta onko se tietoista, sattumanvaraista vai alitajuista.
Kun kirjoitamme miltei kaiken koneella, oma käsiala ei pääse esille, onko siis fontti ikään kuin uusi käsialamme? Tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin muistiinpanoista, The Pillow Book, nousee esille Sein arvio; kaunis käsiala ja kirjoittamisen taito teki miehestä kiinnostavan ja avasi ovia yöllisille vierailuille hovinaisen luokse. Mitähän Sei ajattelisi tänään digitaalisista Google-fonteista?
Fonttipoliisi rajoittaa luovuuttasi
Työelämässä emme ole vain omien fonttimieltymysten varassa, vaan organisaation graafinen ohjeisto antaa määräyksiä oikeanlaisen kirjaintyypin valintaan. Organisaation viestinnän tulee olla tunnistettavaa ja yhtenäistä visuaaliselta ilmeeltään. Ohjeistuksesta poikkeamisella saa helposti firman viestintäpoliisin kimppuunsa. Usein kuulee oman elämänsä graafikoilta puolikatkeria vuodatuksia tästä teemasta. Ohjeisto rajaa luovuutta, mutta syystä.
Aikaisemmin typografian portinvartijoina toimivat kirjapainot. Tekstin latominen oli ammattilaisten työtä ja erilaisia vaihtoehtoisia kirjaintyyppejä ei ollut niin paljon kuin tänään. Valikoimassa oli usein sellaisia klassikkofontteja kuten Univers, Futura jne., jotka yleistyivät ja vakiintuivat lähinnä printti- ja sanomalehtijulkaisuissa. Tietokoneiden yleistyminen ja internet toivat digitaaliset fontit yleiseen käyttöön. Ammattilaisten mukaan tämä aiheutti typografisen aallonpohjan.
Kirjoittajamunkkien käsialaa ja digitaalisia klooneja
Tekijänoikeus rajoittaa usean klassikkofontin käytön. Klassikkofontit saa käyttöönsä ammattiohjelmien mukana tai ostamalla lisenssin fonttitalosta. Google on tuonut klassisia fontteja muistuttavia kirjaintyyppejä vapaaseen käyttöön. Niitä on jo miltei 1000 erilaista, joten fonteista ei todellakaan ole puutetta. Suosituimmat ovat tällä hetkellä Roboto, Open Sans, Lato, Slabo jne. Graafisen ohjeiston typografiamääritykset erottavat usein printtikäyttöön tarkoitetut klassikkotyypit ja niiden muotokieltä muistuttavat korvaavat fontit, jotka usein löytyvät Google-fonteista. Nykypolvi tunnistaakin monet näistä nimeltä. Heiltä kuulee lempifontin olevan Montserrat, Raleway tai Nunito Sans. Oi aikoja, jolloin Verdana oli miltei ainoa verkkokirjoittamisen fontti Arialin lisäksi!
Typografia on ollut aina myös hyvä bisnes. Ennen 1400-lukua vain ylimystöllä ja kirkolla oli varaa kirjoihin. Luostareissa munkit kopioivat kirjoja goottilaisin kirjaimin, kunnes kirjapainon käyttöönotto mullisti valmistusprosessin ja mahdollisti edullisempien kirjojen tuotannon. Typografia oli kuitenkin vielä käsinkirjoitetun tekstin kopioimista. Usein ei pysty erottamaan, onko kirjoitus painettua vai jäljennettyä. Renessanssi uudisti myös kirjainmuotoilua, kuuluisin vielä käytössä oleva, Claude Garamondin antiikva, on leikattu 1532.
Valitsemalla tietynlaisen typografian organisaation käyttöön tai vain oman brändinsä rakentamiseen, henkilö ilmentää itseään. Voidaan arvioida, onko hän klassikko, 90-lukuun jämähtänyt fonttipatriootti vai digiaikaa hehkuttava posthipsteri.